Pikkutalvio rakastaa musiikkia. Pitkän seikkailuntäyteisen päivän jälkeen on hauska asettua radion päälle makailemaan. Varsinkin jos se on auki. Joskus radiosta tulee ihmeellisen suhisevaa musiikkia. “Avaruusromu-musiikkia”, painottaa pikkuautomme. Sen mielestä on ihanaa uneksia paikoista, joissa se ei ole koskaan käynyt. Suhiseva ja hitaasti aaltoileva musiikki auttaa pikkuautoamme unelmoimaan. Pikkutalvio kuvittelee olevansa hullunkurisella radalla, jossa kaahailee hänenkaltaisiaan pikkuautoja. Yhdessä autot ajavat meren rantaan piknikille. “Oi, sepä vasta olisi ihanaa”. Näihin ajatuksiin Pikkutalviomme nukahtaa.

Kesää odotellessaan reipas pikkuautomme Pikkutalvio intoutuu harjoittelemaan ajotaitojaan. Iltaisin, kun kukaan ei ole näkemässä, se rakentelee itselleen entistä haastavampia esteratoja. Mutkitteleva reitti koostuu useimmiten tulitikkuista, napeista, lanteista ja kaikenmaailman rasioista. Minikaaramme hurruuttaa ilosta tööttäillen kiperillä taipaleilla. Usein touhussa menee niin myöhään, että on aivan pakko jo ajaa pitkillä valoilla.

Tässä päivänä eräänä Pikkutalvio asetti löytämänsä hienon kynän uuden esteradan viimeisen mutkan penkalle. Se ajatteli ettei kynä tästä pahastuisi. Tullessaan ensimmäistä kertaa kohden tätä suurta mutkaa Pikkutalvio havaitsi aivan liian myöhään että kujeileva kynä oli siirtänyt itsensä uuteen paikkaan. Pikkutalvio unohti säikähdykseltään jarruttaa. Niinpä se tömähti kovaäänisesti kynään. Pikkuautomme eturenkaat irtosivat ja lensivät pitkin poikin. Kynä naurahti ja lähti hetken kuluttua tapaamaan ystäväänsä paperiarkkia. Kermankeltainen pikkukaaramme nyyhkytti pitkään surkeaa kohtaloaan ja toivoi että joku tulisi sitä auttamaan. Onneksi lopulta kiltti Lemmo Liimaputkilo tuli hätiin.

Nyt Pikkutalvio on ottanut opikseen. Se ei enää luota kyniin niin paljon kuin ennen. Ne ovat sellaisia kujeilijoita.

Joskus maailma on täynnä kummallisia asioita jotka voivat pelottaa. Selittämättömiä esineitä ja tuntemattomia ilmestyksiä. Silloin on ihan hyvä ottaa hetki aikaa itselleen jossain turvallisessa paikassa. Pyöreäposkisen mummon kahvipöydällä on turvallista makoilla. Pikkutalvion suosikkipaikka on pöytäliinan alla. Siellä on hyvä pohdiskella maailman ihmeitä.

Pikkutalvio on pistänyt merkille vallitsevan pimeyden. Se on usein miettinyt, mitä auringolle kuuluu. Onko aurinko mahdollisesti matkustanut sukulaisiaan tapaamaan? Kukat ja puiden lehdetkin ovat haikea muisto pikkuruisen kaaran sydämessä. Märkiä teitä ajellessaan se yrittää vielä nuuhkia kukkien tuoksua. Mitään ei ole jäänyt jäljelle. Pikkutalvion yksinäisyys on yksinäisyyttäkin yksinäisempää.

Viime päivinä kermanvärinen automme on hämmentyneenä seurannut ihmisten riemastelua. Välillä se on joutunut väistelemään ilakoivia lapsilaumoja, välillä se on jopa hieman suuttunut, kun on meinannut jäädä jonkun kengän polkaisemaksi.  Henkensä kaupalla se on yrittänyt varoittaa äänitorvellaan ihmisiä, usein vailla minkäänlaista tehoa.

Edellisenä yönä taivaalla paukkui vimmatusti. Pikkutalvio ajoi korkean talon katolle ihmettelemään välkettä ja suhinaa. Kova pamahtelu liittyi valopalloihin joita kohosi tiuhaan taivaalle. “Kaukainen häivähdys kesästä”, nyyhkäisi minikokoinen automme ajellessaan ränniä pitkin alas. Meluisan yön päätteeksi Pikkutalvio ajoi ihmisten perässä lämpimään rappukäytävään. Siellä se näki yllätyksekseen pullon jonka pohjalla oli kullankeltaista nestettä. Pikkuinen peltikiituri ei malttanut millään olla pulahtamatta pieneen kylpyyn. Se oli koko syksyn ajan nähnyt vain kuralammikoita ja pienen määrän lunta. Nyt olisi aika puhdistaa lika ja rapa jokaista mutteria myöten. Yllätyksekseen Pikkutalvio huomasi pesuveden olevan makeaa. Se maisteli sitä kylpiessään ainakin neljännestankillisen verran. Ajellessaan lämpöpatterin juurelle kuivattelemaan sitä alkoi naurattaa ja laulattaa. Ennen nukahtamistaan se lauloi:

“Olen pikkuauto pikkuruinen, olen pikkurillin pienuinen, tykkään ajella ja kurvailla, ainoastaan ystäviä mä olen vailla“.

Pikkutalvo ei vieläkään ole löytänyt itselleen tosiystävää. On eläimiä, ihan mukaviakin, kuten syvää unta nukkuva kala tai se kiroileva siili. Mutta kaltaistaan pikkuautoystävää Pikkutalvio ei ole tavannut. Hieman alakuloisena erään puiston reunaa ajellessaan Pikkutalvio tapaa Sampo Sienen joka makaa ylösalaisin jalka kohti taivasta. “No mahtaa siinä jalka puutua kun tuollaista sombreeroa pitää kaiket päivät päässä”, hihkaisee Pikkutalvio reippaasti sienelle. Sieni ei vastaa. On ihan hiljaista. Hetken tuumailtuaan Pikkutalvio kutittaa sientä heltan alta. Se miettii loukkaantuiko sieni. Ehkä huomautus hatusta osui kipeään paikkaan. “Ensi kerralla en mainitse mitään pukeutumisesta”, tuumaa Pikku-t. Mutta sieni ei liikahda.

Pikkuruisille autoille kuten Pikkutalviolle vesisateiset päivät ovat suuri haaste hauskanpidolle. Iloinen Pikkutalvio kyllä pitää vedestä ja joskus ihan hurmiossa ajeleekin lätäköissä, mutta päivinä jolloin vettä tulee kuin vesitornista kaatamalla tekee mieli pysytellä kuivana.  Tänään seurankipeä Pikkutalvio päättää tutustua Rikhard Leijonaan, puiseen ovenkolkuttimen koristeeseen.  Vanhasta iästään johtuen Rikhardilla on paljon tarinoita kerrottavanaan. Koko Suomen historia on Rikhardilla muistissa. Kaikkein jännittävimmäksi tarinaksi Pikkutalvio kokee vanhan leijonan muistot ajoilta jolloin autot tulivat kaduille. Aluksi ei nimittäin ollut ollenkaan liikennesääntöjä. Tämä kuulostaa pikkuisen automme mielestä kauhean hauskalta. Hän onkin ihmetellyt miksi isot autot aina hurruuttelevat tylsämielisesti vain ja ainoastaan ajoteillä. Pikkutalvion suurinta hupia kun ovat kaahailu puun oksilla ja kurvailu talojen seinillä.

Pikkutalvio on vietellyt onnellisia kesäpäiviä. Se on tavannut sudenkorennon, vitsailevan perhosen, perheestään eksyneen muurahaisen, isojalkaisen koiran ja luudan.
Tänään Pikkutalvio päätti nuuskia kukkia. Se ajeli nurmikolla aikansa kunnes törmäsi isoon joukkoon päivänkakkaroita. Sanomatta sanaakaan pikkukaaramme asettui viettämään sulotuoksuista päivää suurimman kakkaran oranssilla tyynyllä. Mutta ei päivänkakkaroiden seura pidemmän päälle kaksista ole. Keskustelu on melko yksipuolista ja liittyy aina veteen ja ampiaisiin.

Pikkutalvio päättää juhlia Valburgia, tuota suurenmoista naista, myös merenkävijöiden suojeluspyhimystä, joka taltutti raivotautisia koiria. Mukaansa Pikkutalvio kutsuu sattumalta paikalle lennähtäneen Pulun. Yksissä tuumin he  päättävät järjestää vappukulkueen. Huula Harmioksi esittäytynyt pulu etunenässä ylpeät vappuparaatilaiset saapastelevat tärkeän näköisinä jalkakäytävillä ja toreilla. Ainakin hetkeksi Pikkutalvio on saanut ystävän.

Rohkealle pikkuautollekin iskee joskus koti-ikävä. Pikkutalvio löytää vanhan pölyisen vartiokopin lattialta hylätyn puhelimen. Monen monta kertaa Pikkutalvio veivaa numeroita ja tööttäilee pikkuruisella äänitorvellaan puhelinluuriin.